I.K. Inha ja karelianismi Sortavalassa
Karelianismin juuret ulottuvat 1800-luvun puoliväliin, mutta sen huippukautta olivat 1890-luku ja 1900-luvun alkuvuodet. Tuolloin syntyivät monet suomalaisen taiteen, kirjallisuuden ja musiikin maineikkaimmista teoksista. Karelianistit näkivät Karjalan turmeltumattoman kansan laulumaana, alkuperäisen suomalaisen kulttuurin kehtona ja muinaisuuden idyllisenä museona.
Myös nämä kolme helsinkiläistä ystävää ja kulttuuripersoonaa innostuivat karelianismista. Toimittaja, valokuvaaja I. K. Inha (vas.), säveltäjä Jean Sibelius ja taidemaalari Eero Järnefelt, 1898.
1880-luvulla Raja-Karjalassa liikkuivat runonkeruussa Kaarle Krohn ja Oskar Relander, mutta myös monet Sortavalan seminaarin opettajat ja oppilaat. Karelianistinen innoitus vei 1800-luvun lopulta lähtien Karjalaan monia matkamiehiä. Raja-Karjalassa runolaulu kulki paljolti sukutraditiona, huomattavia laulajasukuja olivat Sissoset, Shemeikat ja Vornaset.
Myös valokuvaaja I. K. Inhan kuvat Raja-Karjalan ja Vienan maisemista ja ihmisistä, sekä hänen komea teoksensa "Kalevalan laulumailta", ovat olennainen osa karelianismia. Kalevalan laulumailla on käännetty viime vuonna (2018) venäjäksi ja jo tullut painostakin. I. K. Inhan valokuvat ja tekstit Lönnrotin jalanjäljiltä ovat vaikuttaneet myöhempiin mielikuviin laulajista ja runolaulun elinympäristöistä.
Into Inhan kiinnostus päästä tapaamaan runolaulajia, tutustua lähemmin heidän elämäänsä ja kotiseutuihinsa, heräsi vuonna 1892, kun hän oli helsinkiläisen valokuvausliikkeen omistajan, insinööri K. E. Ståhlbergin aloitteesta ja tämän rahoittamalla kuvausretkellä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kuusamossa. Matka kulki silloin Perämereltä pitkin Kemijokea vastavirtaan Etelä-Lapin halki Sallaan. Itään virtaavaa Oulankajokea myöten matkalaiset päätyivät Vienan Karjalan tuntumaan. Siellä Into Inha nousi silloisen Kuusamon itälaidalla Nuorusen tunturin laelle, josta hän ikuisti valokuvat, "Näköala Nuoruselta länteen", ja "Näköala Nuoruselta itään". Nuorusen laki (567 m) on Venäjän Karjalan tasavallan korkein kohta nykyisen Paanajärven kansallispuiston etelälaidalla.
Käynti Nuorusella jätti Inhaan toiveen päästä tutustumaan ja valokuvaamaan Vienan Karjalaan. Kesän 1893 kuvausmatka Sortavalan ympäristöön ja Raja-Karjalaan vahvisti hänen intoaan suunnitella ja toteuttaa mielessä väikkynyt retki mahdollisesti jo seuraavana vuonna. Uuden Suomettaren toimittajalta puuttui enää matkan rahoitus, joka sekin järjestyi talvella 1894. "Kalevalan laulumailta" -kirjan avausluvussa "Minne ja miksi" hän kertoo myös Raja-Karjalassa kesällä 1893 saatujen kokemuksen toimineen kiihokkeena Vienan retken toteuttamiseen:
"Kun sitten Nuorusen tunturilta loin avarammalta käsittävän katseen pohjoisen Vienan Karjalan saloille vesille ja rannattomille saloille, niin heräsi minussa halu päästä sitä laajemmaltikin kulkemaan. Ja kun tämä halu yhä kasvoi, kun olin oman maan puolella, Raja-Karjalassa, vähän kauemminkin oleskellut saman vaikka etelämpänä asuvan kansan parissa, tutustunut sen savupirtteihin, esineihin ja tapoihin, kuullut runoja vielä laulettavan ja varsinkin saanut elävän vaikutuksen siitä nerollisesta, syvästä runouden hengestä, jonka läpitunkema sen koko olemus vieläkin on." (I. K. Inha. Kalevalan laulumailta, 1911)
Professori Pekka Laaksonen kirjoittaa Inhan Vienan matkasta ja Karjala-innoituksesta osuvasti toimittamassaan kirjassa, "Valokuvaaja Vienan Karjalassa":
"Inhan Karjala-innoituksen syntyä ei tietenkään ole syytä selittää aivan yksinkertaisesti vain sillä, että hän sattumoisin osui Nuorusen laelle ja näki ihanat maisemat. Eikä silläkään, että hän seuraavana kesänä sai vierailla Raja-Karjalassa oikeitten runonlaulajien luona ja kuulla heidän ammoisia laulujaan. Karelianismi oli se väkevä aatteellinen liike, joka oli ottanut valtoihinsa parhaimman osan älymystöstämme ja saanut heidät etsiytymään olettamilleen suomalaisen kulttuurin alkujuurille eri tahoille Karjalaa. Inha kuului tähän karealianistien ydinjoukkoon, jonka edustajista aika monet olivat Inhan tavoin lähtöisin Länsi-Suomesta." (P. Laaksonen, toim., Valokuvaaja Vienan Karjalassa. 1990)
Äänitorvena Sortavalan "karelianismin tartuttamilla" fennomaaneilla oli vuonna 1881 perustettu Laatokka-lehti, "jonka avulla katseita luotiin myös Venäjän Karjalaan". Lehden perustajia oli myös seminaarinlehtori O. A. Forsström, joka toimi jonkin aikaa myös lehden päätoimittajana. Forsström kirjoitti kirjeessään vaimolleen Tilmalle vuonna 1882:
"Meidän pitäisi muuten koettaa saada Sortavala Itä-Karjalan henkisen elämän keskustaksi. Meillä on täällä niin monta seikkaa tarjona tässä suhteessa, kunhan emme vaan jätä niitä käyttämättä ja päästä valtikkaa käsistämme." (Hannes Sihvo, Karjalan kuva, 1973)