Salokyliä myöten
Suomen maisemia -kirjassa, Raja-Karjala luvun lopussa, I. K. Inha tekee yhteenvetoa retkistään tällä seudulla ja pohtii sekä naisen asemaa Karjalassa että karjalaista luonnetta. Tätä kirjoittaessani on kansainvälinen naistenpäivä, joten Into Inhan yli sata vuotta sitten esittämät ajatukset naisten asemasta tuolloin sopinevat hyvin tähän päivään. Naisten elämää ja osaa Karjalassa Inha herkistyy analysoimaan poikettuaan matkakumppaneineen Raja-Karjalan Tolvajärvellä syrjäiseen taloon, jossa "nuori immyt" keittää heille pyynnöstä kahvit kesken omien askareidensa.
Maisema Tolvajärveltä. Kuva I. K. Inha 1893.
"Karjalan nainen on vielä vanhemmassa, patriarkaalisemmassa asemassa kuin muun Suomen. Hänen sananvaltansa on pieni, omissakin asioissaan, hän on tottunut kaikessa tottelemaan ja alistumaan, sitä ei käske ainoastaan pakko, vaan myös vanha sopivaisuuden tunne, josta hän itse ensi sijassa pitää kiinni. Varsinkin naimisiin jouduttuaan hän saa tehdä talossa raskaimmat työt, hoitaa lapset, talouden ja vielä suureksi osaksi ulkotyötkin. Hänen kovaa osaansa valittaa niin moni kaunis runo ja itku.
Orjamaisesta asemastaan huolimatta nainen täälläkin sitkeimmin pitää kiinni entisyydestä. Miehet, jotka laajalti kulkevat ja laajalti joutuvat tekemisiin vieraitten ihmisten kanssa, verraten pian unohtavat niin sanoakseni kansallisuutensa ja omaksuvat vieraita tapoja ja tottumuksia - useinkin huonoja. Naiset ovat täälläkin kotilieden uskolliset vartijat. He pitävät itsepintaisesti kiinni perimätiedosta, perityistä ihanteista, runoista, itkuista, tavoista ja taioista. Heitä on ensi sijassa kiittäminen siitä, että vanha karjalainen sivistys, on voinut puoliaan pitää ja meidän aikoihimme saakka elää." (SM3 s.172)
Paljon Suomea eri puolilla maata nähneenä Into Inha vielä tiivistää käsityksensä näkemistään Raja-Karjalan maisemista pariin virkkeeseen ja pohtii lopuksi karjalaisten luonnetta:
"Raja-Karjalan luonto ei ole varsinaisesti kaunista muuta kuin Laatokan rantamilla ja Jänisjärven seuduilla. Kun sieltä syrjään polvetaan, muuttuu maa enimmäkseen karuksi ja yksitoikkoiseksi. Mutta luonnon eheys täällä korvaa sen minkä maisemalta puuttuu vaihtelua.
Suurempi kuin luonnon on asutuksen viehätys. Siinä kiinnittää mieltä tuo vanha salosivistys.
Karjalaiset eivät olleet sotilaskansaa, kuten Skandinavian asukkaat, jotka pitivät sodankäyntiä ammattinaan. Heidän intohimonsa ei ollut valloittaminen ja muiden kansain sorto, vaan metsänkäynti ja sille perustuva kauppa.
Sen luontoista on Karjalan kansan säilynyt sankarirunous ja loitsu. Metsänkäynnillä, metsän ja luonnon kuvaamisella on siinä ensi sija, sotaiset tapaukset ovat vain hämäriä utukuvia ja vaikea on ollut niiden johdolla liittää yhteen vanhan runon aineksia." (SM3 s.174)
Sortavalan lyseon voimistelun ja terveysopin lehtori Eliel Wartiainen on kymmenkunta vuotta I. K. Inhaa nuorempi ja aloitti eräretkeilyn Raja-Karjalan saloilla kymmenisen vuotta Inhan jälkeen. Wartiainen oli tutustunut retkillään Tolvajärven kylän tunnetuimpiin metsästäjiin, myös Vornasen veljeksiin. Wartiainen kirjoitti useita eräkirjoja, joissa kuljetaan metsällä Raja-Karjalan saloilla. Hänen kirjoittamansa on myös 1930-luvun alussa ilmestynyt Sortavalan ja sen ympäristön matkailuopas, jossa esitellään Tolvajärven seutua vähän eri sävyyn kuin Inhan teksteissä:
"Raja-Karjala täyttää jo matkailunähtävyyksiltään suuretkin vaatimukset. Ovathan siellä esimerkiksi koskemattomassa rauhassa uinuvat Tolvajärvet harjuineen, ovat syvät salot samoiltaviksi. Raja-Karjala on herkkäsieluisen heimon kaunis kotiseutu. Siellä ovat olleet viimeiset runo- ja taikamaat, eikä niiden aikojen kajastus ole vieläkään kansasta hävinnyt. Avokatseinen matkailija kokee siinäkin suhteessa paljon outoa, viehättävää.
Koskematon kauneus luonnossa, alkuperäinen omalaatuisuus kansassa ja sen elämässä kiehtoo omituisesti kulttuuri-ihmisen mieltä. Kaikkea tätä voi matkailija vielä tavata Tolvajärvellä. Tämä paikkakunta on eristyneimpiä seutuja itäisillä rajamaillamme, syrjässä elämän sykkivistä valtaväylistä. Monessa kohdin rahvaan elämä yhä kulkee esi-isäin polkemia latuja, tarjoten yhtä ja toista mielenkiintoista havaintoainesta." (Eliel Wartiainen: Matkailuopas. Sortavalan kaupunki 1932)
Karjalan sivistysseura pystytti vuonna 1929 Tolvaharjulle yhteisen patsaan Shemeikkain ja Vornasten runonlaulaja- ja metsänkävijäsukujen muistolle. Jatkosodan alussa huomattiin, että patsas oli syösty välirauhan aikana harjulta alas järveen. Mikä muistomerkin kohtalo on ollut sen jälkeen? - Patsaassa on muistolause: "Matkamies pysähdy! Sukukuntasi parhaitten henget haastavat muinaisuudesta."
