Sortavala Kuhavuorelta
"Tuo pieni soma kaupunki Laatokan pitkän salmen rannalla oli tavallaan kuva uudesta ajasta, joka oli koittanut vanhalle Raja-Karjalalle. Vakkolahden itäpuolella, taikka oikeastaan koillispuolella, on vanha kaupunki laivasiltoineen, kauppoineen, sen länsirannalla taas Kymölän puoli seminaareineen, uusine taloineen, asemarakennuksineen ja sairashuoneineen. Itäpuolella se aika, jolloin tämä Raja-Karjalan keskusta vielä eli omissa hoteissaan ja omaa elämäänsä - vaikka itäpuolikin on kauttaaltaan uusiutunut - länsipuolella suomalainen valistus ja kansallistunto, jota seminaari kylvi satoihin Karjalan nuorukaisiin, edelleen leviämään kansan keskuuteen."
Inhan "Suomen maisemia"- kirjan kolmannessa painoksessa luku "Laatokan rannoilla" alkaa Sortavalan kaupungin yleiskuvalla. Muita yleiskuvia kaupungista Inhan kuvastossa ei taida ollakaan. Näkymän hän on valokuvannut Kuhavuorelta, kaupungin keskustan tuntumassa kohoavalta kukkulalta. Kuhavuoren juurella on Vakkosalmen puisto, ja siellä monien valtakunnallisten laulujuhlien pitopaikkana laululava ympäristöineen. Kuhavuori on ollut ja on edelleen monien Sortavalassa kävijöiden mieluisin käynti- ja valokuvauspaikka.
Kuhavuoren juurella lainehtii Läppäjärven Vakkolahti, molemmat ovat osa Laatokkaa. Läppäjärven takana itäistä horisonttia rajaavat laajan Riekkalan saaren kukkulat, pyöreälakiset ja metsäpeitteiset Sinilän vuoret. Kuvan pääkohteina ovat Sortavalan keskusta ja Vakkolahden etelärannan Kymölä, joka Inhan siellä vieraillessa oli vielä yksi Sortavalan maalaiskunnan kylistä. Sortavalan kaupunki oli väkiluvultaan ja pinta-alaltaan pieni, mutta maalaiskunta suuri. Maalaiskunnassa oli 66 kylää, ja sen laajuus koillisesta lounaaseen oli noin 35 kilometriä ja luoteesta kaakkoon 25 kilometriä. Vuonna 1890 Sortavalan kaupungin väkiluku oli vain 1 336 asukasta. Läänin pääkaupungissa Viipurissa oli asukkaita vajaat 21 000 ja Helsingissä noin 65 000. - Nyt vanhan Sortavalan alueella asuu noin 22 000 asukasta ja koko kaupungissa 36 500 asukasta.
Inhan Kuhavuorelta ottamassa valokuvassa erottuu selvästi kaksi rakennelmaa, jotka antavat viitteitä vuodesta, jona I.K. Inha on kivunnut Kuhavuorelle valokuvaamaan: nämä ovat Vakkolahden perukan ylittävä ratapenkka ja kaupungissa, kuvan keskellä, muita korkeampana Kisamäen päällä näkyvä Sortavalan luterilaisen seurakunnan kirkko, joka on ollut kuvausaikaan rakennustelineiden ympäröimä.
Sortavala oli vuoden verran Karjalanradan pääteasema, kun Viipurista Antrean ja Elisenvaaran kautta sinne valmistui rautatie loppuvuodesta 1893. Ratatöitä jatkettiin välittömästi pohjoisen suuntaan, kohti Joensuuta, ja jo seuraavana vuonna 1894 junalla pääsi Viipurista tai Sortavalasta Joensuuhun asti.
Sortavalan rautatieasema ei ole kaupungin keskustassa, vaan Kymölän kaupunginosassa, Vakkolahden eteläpuolella, jonne kaupungin keskustasta päästiin kävellen 1930-luvun alkuun asti kuvassakin näkyvää puusiltaa pitkin. Vakkolahden ylittävä puusilta korvattiin Karjalansillalla vuonna 1932, omana aikanaan komealla, tuon ajan insinööritaidon mestariluomuksella. Karjalansilta oli valmistuessaan Suomen pisin katusilta.
Kesäkuussa 1894 otettiin käyttöön myös Sortavalan satamarata, joka kiersi kaupungin pohjoispuolitse takaisin Laatokan rannalle Sortavalan satamaan, Vakkolahden pohjoisrannalle. Sortavalan sataman alkuperäinen asemarakennus on vieläkin olemassa, joskaan se ei ole enää alkuperäisessä käytössä. Se muutettiin jo suomalaisaikaan vuonna 1942 asuinrakennukseksi.
Sortavalan luterilaisen seurakunnan puinen kirkko on otettu käyttöön jo vuonna 1801, joskin se valmistui lopullisesti vasta 1840-luvun alussa. Kirkkoa on jo 1800-luvulla useamman kerran muuteltu. Se koki perusteellisen muodonmuutoksen vuosina 1893 - 1894 tehtyjen korjaustöiden myötä, jotka toteutettiin arkkitehti Ivar Aminoffin suunnitelmien mukaan. Suurin muutos oli vanhan, kirkon päädyssä olleen erillisen kellotornin purkaminen ja uuden kellotornin rakentaminen kiinni kirkon päätyyn. Katon ristikeskuksessa ollut lyhtyä muistuttava torni korvattiin lähes kellotornin korkuisella pikkutornilla. Näiden muutostöiden myötä kirkon ulkoasu muuttui täysin. Muutoksia kritisoitiin voimakkaasti! Kirkon ulkomuoto muuttui niin, että monet paheksuivat tyylin muuttumista sekamelskaksi.
Kirkko syttyi palamaan talvisodan ilmapommituksissa helmikuussa 1940 ja tuhoutui pommin sytyttämässä tulipalossa kokonaan.