Honkasalo

Honkasalo on Pohjois-Laatokan saariston ulommaisia saaria ennen laajaa ulappaa, jolla toista rantaa ei kaikkialla näy. Honkasalosta on matkaa Valamoon vielä liki 20 kilometriä. Jyrkkärantainen saari on pohjois-eteläsuuntaisena Riekkalansaaren itäreunan jatke. Se on viiden kilometrin pituinen ja vain noin kilometrin levyinen. Honkasalon eteläkärjessä, Laatokan lähes avoimen selän reunalla, ovat kiinnostavimmat nähtävyydet, Vahtimäki ja Honkason kujaset.

Honkasalon kujasia on viisi. Ne ovat kalliorantaisia, kapeita, vuonomaisia, eivätkä työnny kovin syvälle saaren eteläkärjen sisään. Jo suomalaisaikaan sortavalalaiset ja muutkin tekivät kujasille veneretkiä. Edelleen saari on suosittu retkeily- ja matkailukohde, sekä näköalapaikka. Moni retkeilijä tulee Honkasaloon moottoriveneellä tai meloen.

Pohjois-Laatokan saaristossa on muutama ympäristöään korkeampi mäki/riutta, joiden laelle kipuaminen kannattaa varsinkin kauniilla säällä, jos haluaa perusteellisesti ihailla Laatokan saariston karuja, jyrkkäpiirteisiä maisemia. Honkasalon Vahtimäki, Riekkalan Riuttavuori, Piispanvuori Oravanselän laidalla ja Mäkisalo Impilahdella, kaikki nämä ovat Pohjois-Laatokan mahtavia näköalapaikkoja, jotka eivät tarvitse edes näkötornia laelleen tyydyttämään komeiden maisemien ystävien toiveet. Honkasalon korkeimmalta kohdalta, Vahtimäen (75 mpy.) laelta, ja jo alempaa sen rinteiltä avautuu Laatokan saariston hienoimpia näkymiä lähes joka suuntaan.

Olen kesän 2001 alussa kivunnut Vahtimäen päälle ja mykistyneenä ihaillut pitkään  lähes joka suuntaan avautuvia näkymiä, saaristomaisemia, luonnon ehdittyä jo pukeutua kesän kauneimpaan asuunsa. Kirkkaassa ja kuulakkaassa säässä pääsee ihailemaan Laatokan aava selkää  saarijonon laidalta horisonttiin asti. Ympärillä avautuvat maiset palkitsivat jyrkän ja hiostavan nousun alhaalta  rannasta mäen laelle.

I. K. Inhan ei tietääkseni ole painavine kameroineen kivunnut Vahtimäen huipulle, joten joudumme tyytymään mäen huipulta diana ottamaani kuvaan. Kuvaussuunta on etelään kohti Valamoa. Kuvan etureunassa Martti I. Jaatinen esittelee meille Vahtimäen päältä näkyviä paikkoja. Arkkitehti, tekniikan tohtori Jaatinen on tehnyt väitöskirjansa Sortavalan ja sen esikaupunkitaajamien kaupunkikuvallisesta kehityksestä (Sortavalan rakentaminen 1643 - 1944, Espoo 1997). Martti on mielestäni paras suomalaisajan Sortavalan ja sen lähitienoon tuntija.

Näkymä Honkasalon Vahtimäeltä etelään, Laatokalle. Etualalla Martti I. Jaatinen.

Honkasalon metsiä ovat neuvostoaikaan harventaneet ja hävittäneet monet retkeilijöiden huolimattomasta tulenkäsittelystä alkaneet kulot. Metsäpalojen jäljiltä Honkasalossa, kuten muissakin Laatokan saarissa, on laajoja mustiksi kärventyneitä kuolleiden metsien laikkuja, sekä kulojen jälkeen tuhkan lannoittamasta maasta versoneita reheviä taimikoita. Vahtimäen itälaitaa reunustaa edelleen metsä, joka estää mäen laelta näkyvyyden siihen suuntaan.

Vahtimäki on ollut ilmeisesti jo tuhannen vuoden ajan tähystyspaikka, josta on koetettu saada havaintoja lähestyvistä uhkista. Viime sotien aikana Honkasalon korkeimmalla mäellä oli ilmavalvontaa tekemässä suomalaisia sotilaita.

Savonlinnalainen luontovalokuvaaja ja kirjailija Juha Taskinen veneili 1990-luvulla seitsemänä vuonna peräkkäin Laatokalla, tutustui Laatokan saaristoon, alueen nykyasukkaisiin ja valokuvasi paljon. Taskinen julkaisi kokemuksistaan ja valokuvistaan kirjan. "Laatokan seitsemän merta" on lyyrisen kaunis luontokuvaus samoilta seuduilta, joilla I. K. Inha retkeili kameroineen noin sata vuotta aiemmin.

Juha Taskinen on ihastunut moneen Laatokan saaren maisemakohteeseen, mutta erityisesti Honkasalo ja Riekkalan Riuttavuori ovat häneen jättäneet kauniita ja helliä muistoja. Juha on kivunnut kesäaamuna Honkasalon laelle, "Laatokan katolle", ihailemaan järven kauniita kasvonpiirteitä ja kirjoitti kirjaansa tästä käynnistä näin:

"Puikkailin suoraan Honkasalon Vahtimäen alle ja rantaan. Kipusin lämpimikseni mäelle. Rankka polku sahasi jyrkännettä ylös. Samaa reittiä oli kenties kuljettu vuosisatoja. ...

Lihasten piina sai veren kohisemaan korvissa. Pääsin vapisevin jaloin huipulle. Honkasalon Vahtimäki on Laatokan katto! Aurinko tavoittaa sen aina ensimmäiseksi. Maisema toi mieleen Pohjois-Karjalan Kolin, muinaisten Karelidien juuret. Tässä olivat Laatokan kauneimmat kasvot! Tämä riutta vapisi, kun maapallon syntyessä Luoja kulki ohi ja polki jalallaan Valamon syvänteet ja nosti Horstit. Maa itki silloin vulvastaan liuskeiset gneissijuovat ja jähmettyi vuoreksi. Jää ja tuuli viipaloivat aikojen kuluessa vuoren mäeksi, mutta yhä laki on pohjoisen Laatokan korkeimpia.

Sumupilvien päällä hehkuvat kesän värit. Sateet ja lumi ovat pesseet laen kaljuksi, eikä jäkäläkään ole pystynyt juurtumaan kuivimmille paikoille. Honkasalo on Riekkalan saaresta etelään työntyvä viisi kilometriä pitkä käsi. Niemen päähän muotoutuneet kujaset ovat sen sormet ja Vahtimäki ylös nostettu jättiläisen peukalo. Sen kämmenellä, jossakin honkien takana, räpytteli suopursuripsiään Mustalammen pieni silmä. Alapuolella näkyi Haikan ja Suur-Heposaaren aitaama selkänen saaritilkkuinen. Maisemassa oli pysyvyyttä ja avaruutta. Kesäkuun alussa puiden oksat humisivat uusia lauluja. Silmä pystyi työntymään korkeuksista jokaiseen usvan väistämään yksityiskohtaan. Täältä näkyi Puutsaaren Laurinmäki ja monta muuta riuttaa." (Taskinen Juha. Laatokan seitsemän merta. Bajonnoi 1998)

Näyttelyssämme on neljä Inhan eri puolilla Honkasalon eteläkärkeä ottamaa kuvaa.